perjantai 7. lokakuuta 2016

Unohtuiko kasvimaa?

No ei ihan unohtunut, mutta on kyllä ollut kiireitä muilla suunnilla. Kesäkurpitsakarnevaali on onneksi loppunut, kaapit ja pakastimet ovat täynnä kesäkurpitsaa eri olomuodoissa. Ehkä se 13 kesäkurpitsan tainta todellakin oli hiukan liioittelua.

Näistä nuo raidalliset olivat ehdottomasti paremman makuisia, ainakin raakana
Tämä kesä oli oikein hyvä kasvimaakesä viime kesään verrattuna. Satoa tuli kiitettävästi, muutakin kuin kesäkurpitsaa. Ainoa, joka nyt petti oli papu. Joinakin vuosina papua on tullut jätesäkkikaupalla, nyt pari kattilallista. Ja marjakesänähän tämä vuosi oli vertaansa vailla, superfoodia riittää koko talveksi. Nyt on sitten mukava kellahtaa sohvan nurkkaan talvea odottelemaan...

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Sadonkorjuun juhlaa


Kasvimaa antaa satoa tänä vuonna aikaisin. Tämän päivän ilona olivat vadelmat, joita oli kypsynyt litran verran. Uudet perunat ja sipulit ovat mahtavan kokoisia, sade ilmeisesti on tehnyt hyvää. Kesäkurpitsaa on syöty muutama pötkö, varsinainen satokausi on vielä edessä ja siitä tulee ilmeisesti hyvä, niin monta alkua näytti puskissa olevan. Uudenseelannin pinaatti on myös kasvanut ennennäkemättömällä voimalla.

Kesäkurpitsat ovat täynnä kukkia ja kurpitsan alkuja


perjantai 1. heinäkuuta 2016

Vuodet eivät ole veljeksiä - onneksi

Viime vuonna kasvimaalla kaikki tuntui vain jurovan paikoillaan, palsta ei ollut mitenkään rehevä ja satoisan näköinen. Toista on nyt; kaikki rehottaa hurjana. Tietysti myös rikkaruohot kasvavat hyvin, mutta kyllä kasvaa muutakin. Kesäkurpitsan kaikki 13 siementä olivat itäneet joten kohta saadaan taas metsästää uusia reseptejä, tänne vaan jos on nyt jo mielessä. Uudenseelannin pinaatin laitoin myös esi-idätetyistä siemenistä. Viime vuonna ne jäivät suurin piirtein sirkkalehtiasteelle, nyt ovat hyvässä kasvuvauhdissa.



keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Puutarhuri vain haaveilee


Puutarhuri on maalauskurssilla yrittänyt ikuistaa puutarhan värejä. Paljon riittää vielä harjoittelemista, mutta mukavaa on ollut. Kasvimaalla rikkaruohot olivat jo ottamassa palstaa haltuun, viime hetkillä saatiin pelastettua. Vettähän on riittänyt ja siitähän vesiheinä sun muut kutsumattomat vieraat tykkäävät. Kaikki 13 kylvämääni kesäkurpitsan siementä ovat kasvattaneet hienot taimet, joten kuukauden päästä ihmetellään, mihin tämän kesäkurpitsan kanssa joudutaan.


keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Myrskyä odotellessa

Kaikki, mitäolimme ajatelleet laittaa kasvamaan tänä kesänä, on nyt maassa. Eilen istutettiin esi-idätetyt pavut, jotka pelkän talouspaperin päällä venähtivät kolmenkymmenen sentin mittaisiksi. Saapas nähdä,mitä ensi yöksi luvattu myrsky niille tekee.

Perunat ja sipulit ovat lähteneet mukavasti kasvamaan, kesäkurpitsakin on tehnyt tanakat taimet harson alle. Ostin kylmäkäsiteltyjä espanjalaisia valkosipuleita, mutta ne kai eivät oikein tunne olevansa kotonaan, kun ujostelevat näyttäytyä.

Ei ihan juhannuksena uusia perunoita, mutta ehkä jo heinäkuun alkupuolella



maanantai 23. toukokuuta 2016

Palstalla kasvaa ja kukkii...

Ihana päivä. Pikku puuhastelun ja kahvinjuonnin lomassa ehti katsella ympärillekin.
Aurinkoiset värit aurinkoisessa säässä

Raparperikiisseliä tiedossa

Miten muka lemmikkiä voisi pitää rikkaruohona

Esikko ei petä koskaan

Kullerot ovat aikaisessa


Tulppaanit ovat kauniita vähän ikääntyneinäkin

lauantai 21. toukokuuta 2016

Esi-idätystä

Sadepäivänä uhrasin kasvimaalle sen verran ajatusta, että laitoin kurpitsan ja krassin siemenet likoamaan. Sen jälkeen pidän ne kosteana ja annan siementen kasvattaa pienet juuren ja varren alut ennen maahan laittamista. Sain tämän vinkin kasvimaanaapuriltani, joka ei koskaan esikasvata taimia ja hänellä on aina kadehdittava sato. Joten ihan on varmalla pohjalla tämä temppu.
Näiden pikku siementen varassa on kesän suuri sato