maanantai 9. syyskuuta 2013

Tutkimus: haarukka ei maadu kompostissa

Vadelmastakin on marjoja tuottaneet oksat leikattu ja vadelmarivi näyttää melko harvalta. Kohopenkit alkavat olla melko korkeita, mutta kokemuksesta tiedän, että talven aikana ne lätsähtävät melko mataliksi, joten liian korkeita ne eivät voi ollakaan. Tämän vuotisiin kohopenkkeihin laitetaan valkosipulia, purjoa ja palsternakkaa, valkosipuli jo nyt syksyllä. Laitoimme  myös palsternakkaa syksyllä ja sehän kasvatti tosi rehevät naatit, juuret sen sijaan olivat melko monihaaraisia, johtuen kai kohopenkin vielä maatumattomista osasista, kuten oksista (ja ehkä myös haarukoista, istutuslapiosta ja aurinkolaseista, joita löytyi kompostin seasta).

Ja vielä tiedotus. Kurpitsaillan päivämäärää pitäisi vaihtaa, alkuperäinen päivämäärä ei sovi juuri kenellekään. Otetaanko uusi yritys esim. lokakuun alkuun, 6.10.? Ehdotelkaa päivämääriä.
Vanhat terassiritilät ovat toimittaneet kompostin virkaa jo yli 10 vuotta
Syyspuuhia riittää yllättävän paljon, ainakin jos aikoo ne kaikki tehdä. Monena vuonna olemme heittäneet pyyhkeen kehään ja säästäneet syksyn työt keväälle. Sen huomaa keväällä suureksi virheeksi. On raivostuttavaa aloittaa kylvötyöt perusteellisella raivauksella, kovan maan muokkauksella ja rikkaruohojen juurien seulomisella kun olisi kova hinku päästä ripottelemaan siemeniä ja istuttelemaan taimia. Kauniit ilman ovat aiheuttaneet imua kasvimaalle ja syksypuuhat ovat melko mukavalla mallilla. Ja kahvikin maistuu parhaalta ulkona pienen hikoilun jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Sinullahan tuntuu olevan hyvällä mallilla nuo syystyöt. Itse en ole vielä aloittanutkaan... Olen vielä keskittynyt vain sadon korjuuseen. Lehtikompostin voisi kyllä tyhjentää jo perunamaalle, kun siitä on jo kaikki nostettu.

    VastaaPoista
  2. Kerrankin! Onhan tässä syksyä aikaa, etenkin jos säänhaltija on yhtä hyvällä päällä kuin tähän saakka. Iso osa puuhasteluista on tapahtunut kahvimuki kädessä, olemme tyytyväisiä niin vähään ja ylpeitä itsestämme siinä vaiheessa kun joku toinen on vasta päässyt alkuun.

    VastaaPoista