lauantai 13. kesäkuuta 2015

Odotustunnelmissa

Siemenet ovat mullassa ja hiukan kasvuakin näkyy. Puutarhuri on kuin pikkulasten äiti, huolissaan pienokaisistaan ja malttamattomana odottaa näiden kasvua. Ja tietenkin suurta satoa. Salkopapu, jota olin esi-iätellyt talouspaperin välissä ja jossa oli multaan laitettaessa jo pienet juuret, oli lähtenyt mukavasti kasvamaan. Nyt sitten mietin, vieläkö olisi laitettava harso suojaksi. Oli melko lämmintä joten en laittanut.
Salkopapu Cobra- pavuista luotettavin

Palstanaapuri oli saanut tyttärensä apuun ja nuoruuden voimalla penkit valmistuivat vauhdikkaasti. Sellaista on kiva katsella.

Palstan muotivärejä tähän lopuksi. Pian saadaan myös punaista, unikot olivat lupaavasti nupulla.




2 kommenttia:

  1. Hahaa. Naapurin mansikka. Luovuin mansikan viljelystä, koin sen tosi hankalaksi ja jossain vaiheessa marjoihin alkoi ilmestyä kovia nypylöitä, joiden estämiseksi minua neuvottiin myrkyttämään mansikkapehkot ja siihen sanoin kiitos ei. Mutta ahkerammat palstanaapurit kasvattavat mansikoita ja saavat hyviä satoja. Onhan mansikka aivan taivaallisen hyvää.

    VastaaPoista