lauantai 27. kesäkuuta 2015

Oliko se aurinko?

Tänään pilkahti pitkästä aikaa outo valoilmiö. Kasvimaallehan sitä piti suunnata. Ei viitsinyt aurinko sitten kovin kauan paistaa, mutta kasvimaallahan on aina lämmintä. Kasvun alkuun ovat päässeet lähes kaikki, mitä maahan laitettiin. Koska tuli taas merkattua melko huonosti mitä missäkin on, kitkeminen oli vaikeaa kun ei oikein tiennyt, mitä pitää säästää, esim. tillirivi taisi mennä kitkiessä.
Kesäkurpitsansiemenet päättivät kaikki itää, pikkuisen liian tiheässä ovat

Unikot ovat nyt ihan parhaimmillaan
Kasvimaalla ja sen ympäristössä kukkii nyt monenlaiset kukat. Lupiinit tuntuvat herättävän voimakkaita intohimoja: osan mielestä ne pitäisi vieraslajeina hävittää ja osa taas tykkää, kun tienvarsilla on vähän väriä. Tunnustan, en halua hävittää lupiineja, minulla on niitä jopa kasvimaalla tarkoituksella. Minusta ne ovat kauniita. Toki siemenet pitää kerätä pois ajoissa, josa haluaa, ettei taimia ole joka puolella. Kasvimaan reunoilla kasvaa myös jättibalsamia, se joutaisi kuollakin sukupuuttoon, mutta kasvimaassa se ei ole kovin hankala, koska ei tee maan alla luikertelevia juuria.

Kasvimaani lupiinit.
 Kasvimaakamut olivat ahkerina palstoillaan. Yhdessä juotiin taas kahvit ja syötiin raparperipiirakkaaja vaahtokarkkeja. Siinä sivussa keskusteltiin asiat kohdilleen, puutarhaterapiaa parhaimmillaan.
Kasvimaanhoito on iloista puuhaa


4 kommenttia:

  1. Minustakin lupiinit ovat kauniita väripilkkuja! Meillä kukkii tontin reunamilla valtoimenaan:) Miten sinulla iti porkkana? Minulla ei näy kuin muutama taimi. Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En laittanut porkkanaa tällä kertaa lainkaan. Niissä on loppujen lopuksi aika paljon hommaa ja tosi vaikea alkuvaiheessa erottaa kitkiessä. Siinä vaiheessa kun porkkanat ovat valmiit (monihaaraisina mustekaloina savimaassa kasvaneina), ne ovat kaupassa aika halpoja. Joo, maku on tietenkin omissa huippu. Tilli, pinaatti, pavut ja hernaat ovat itäneet hyvin, ainoastaan kasvulevyssä olleet tillinsiemenet eivät ole osoittaneet elon merkkejä (kasvulevy on vähän samanlainen kuin kylvänauha, mutta vain sellaisessa pyöreässä lätkässä). Kivaa kasvimaakesää Maarit.

      Poista
  2. Kasvimaakaverit ovat kyllä asia, jota kaipaa omalla tontilla viljellessä, ainoaa seuraa saa hyttysistä. Hyi! Kuulin tuossa, että meillä päin on muutama ison kaupunkitontin omistaja tarjonnut palstaa kaipaaville sieltä omien rajojen sisäpuolelta. Siinä on mielestäni hyvä idea! Ajatella - palstaseura tulee pihalle saakka ja pitää nurkat puolestasi siistinä. Kuulemma tarjoavat ylijäämää sadostaan tontin kulman lainaajalle. Voi kun itselläkin olisi viisisataa neliötä enemmän, niin tietäisin, mitä sillä tekisin!

    Sini K.
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa tosiaan hieno idea tarjota omalta isolta pihalta tilaa innokkaille viljelijöille. Minullahan on vain pieni rivitalopiha, johon ei sovi kasvimaata ja aina keväisin haikailen oman ison pihan perään. Mutta kesällä kun tapaan palstanaapureita etenkin siinä vaiheessa kun kasvimaan rikkaruohojen hallinta ryöstäytyy käsistä, olen oikein iloinen, että kasvimaani on näköetäisyyden ulottumattomista. Meillä on aika kiva viljelijäporukka Julkulanniemessä, ei kovin tiukkapipoja ole joukossa (tai ehkä ne karttelee mua) joten ei ole isoja paineita kasvimaan kunnon suhteen. Mukavaa kesää Sinille.

      Poista