torstai 4. heinäkuuta 2013

Viikossa tapahtunut paljon

Viikko on vierähtänyt edellisestä kasvimaakäynnistä kiireiden ja sateiden vuoksi. Kylläpäs oli viikossa tapahtunut valtavasti! Lämpö ja sateet ovat saaneet kasvit aivan villiintymään. Avaimenreikäpenkissä kasvit rehottivat hurjina eikä penkkiä uskoisi samaksi, mikä se oli kuukausi sitten. Tein ensimmäisen aterian oman maan antimista: uusia perunoita, pinaattia, sipulia, tilliä ja salaattia. Pinaattia keräsin kaksi kauppakassillista ja vaikka ne ryöpättäessä kitsahtivatkin neljäsosaan, niistä riittää useampaan pakastusrasiaan.
Avaimenreikäpenkki on täyttynyt kasvillisuudella



Avaimenreikäpenkki toisesta suunnasta
Vaikka luulin, että kukkaloisto olisi ohi ennen aikojaan, olin tietenkin väärässä. Seuraava aalto on meneillään.
Syksyllä kylvetyt kehäkukat kukkivat, keväällä kylvetyt ovat nupulla

Naapurin Leenan kesäkosmospelto

Nämä värimintut ovat myös naapurin Leenan

Sormustinkukkia on lähes joka palstalla

Mustapalkoinen herne Blauwshokker kukkii kauniilla väreillä

Perunakin kukkii
Satoa voidaan kohta odottaa kurkusta (paljon kukkia), kesäkurpitsasta, herneestä, kyssäkaalista...

Istutin kurkun ja pavun kavereiksi, papu näyttää hävinneen taistelun tilasta

Kyssäkaaleissa alkaa pian olla syötävää

Kalastaja-Hannun massit ovat kukassa

Viime kesäinen palsternakka kukkii uusia siemeniä tuottaakseen

Blauwshokker-herne on kasvanut jo puolitoistametriseksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti