keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Kateviljelyä

Kateviljelyn ideana on estää rikkaruohojen kasvua ja pitää maa kosteana. Ruohonsilppukate lisäksi ravitsee maata. Palstaviljelijöillä ei yleensä ole isoa pihaa, jolta saada ruohosilppua, joten katemateriaaliksi pitää keksiä jotain muuta. Marjapensaiden alle on hyvä levittää jonkinlainen kate, koska sieltä rikkaruohojen kitkeminen on hankalaa. Olen myös kokeillut paremman puutteessa katteena turvetta lannoittamisen jälkeen ja se toimi erittäin hyvin purjoilla.

Kurpitsat olemme kasvattaneet monta vuotta kohopenkissä, joka on peitetty mustalla muovilla. Vaikka muovi on ruman näköinen, se onneksi peittyy kurpitsan isojen lehtien alle melko pian. Mansikallehan mustaa muovia on käytetty pitkään.
Kurpitsat viihtyvät kohopenkissä, jota musta muovi lämmittää.

Heinä- ja rikkaruohosilpunkin voi käyttä katteeksi kunhan sen tekee ennen siementen kypymistä.

Kaija istutti valkosipulit syksyllä, peitti lehdillä, ja siirsi lehtiä syrjään kasvun tieltä keväällä.

Olkia ja kaislan varsia voi käyttää katteena, silloin on hyvä käyttää reilummin kanankakkaa, koska ne kuluttavat maatuessaan typpeä.

Meidän viinimarjojen alla on hylätty käytävämatto. Räsymattoakin on kokeiltu, mutta sen läpi rikkaruohot kasvavat melko nopeasti.

Juurimatto mansikan katteena. On vähän kauniimpi kuin musta muovi.
Raparperinlehdet voi hyvin käyttää katteena käytävillä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti