Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruohosipuli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruohosipuli. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Lomapäivä

Katrin irikset
Olen ollut tämän viikon kesälomalla, mutta vasta nyt selvisin kasvimaalle. Katrin palstalla iirikset kukkivat aivan kuin van Goghin maalauksessa. Omalla maalla voikukka pisti parastaan, mutta sitähän emme tietenkään osaa arvostaa. Kylvin jo hiukan talaouspaperilla itäneet silpoydinherneet ja loput kesäkukat. Purjot ja sipulit näyttivät olevan hengissä, auringonkukat olivat lähteneet hyvin kasvamaan kohopenkissä. Ennen rankkasateita kylvettyjen salaattien penkeissä ei näkynyt mitään, liekö sade huuhtonut siemenet mennessään.

Joimme Arjan kanssa kasvimaakahvit melkoisen tuulisessa säässä. Satoa olisi jo voinut korjata lipstikasta, raparperista, ilma- ja ruohosipuleista ja mäkimeiramista, mutta päädyin kuitenkin keräämään ison kassillisen nokkosia, niiden suhteen näytämme olevan omavaraisia.
Auringonkukat terhakoina

Lipstikka sadonkorjuuta odottamassa

Mäkimeirami, jota pitäisi kerätä juuri nyt, kohta se kukkii

Raparperi, ehkä annan tämän puskan kukkien kukkia

Viinimarja kukkii

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Vilkaisu palstalle

Ruohosipuli
Aamupäivä oli sateinen, mutta illaksi saatiin ihan auringonpaiste. Kurkistin harson alle ja siellä oli juuri ja juuri erottuva rivi herneen alkuja. Myös krassi, kehäkukka ja pinaatti olivat itäneet, muista vihreistä riveistä en sitten enää muistanutkaan, mitä mihinkin oli kylvetty.




Saksankirveli
Saksankirveli (jota en ole koskaan osannut käyttää mihinkään) kukki iloisena esikoiden seassa. Ruohosipuli oli vasta nupulla ja viinisuolaheinäkin viritteli kukkavartta, jonka säälimättömästi katkaisin.

Viinisuolaheinä on mainio vihannes: se on monivuotinen, laitoin sen joskus kaupan yrttiruukusta ja siinä se on kasvanut ja levinnyt muutaman vuoden. Siitä voi alkaa kerätä mukavaa makua salaattiin melkein heti kun lumet ovat sulaneet. Luulin, etteivät etanat välittäisi sen mausta, mutta siinä olin kyllä väärässä. 
Viinisuolaheinä