Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruttojuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruttojuuri. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Lämpöaallon lellimät

Tuntuu kuin olisi jossain ihan muualla kuin Suomessa. Lämpö tuntui aurinkoisella terassilla jopa liialliselta. Ja huhtikuussa vasta ollaan!
Piha oli jo kuivunut viltillä lekottelukuntoon
Pikainen käynti palstalla osoitti, ettei vielä ole liikaa syytä innostua; maa oli jäässä lapion piston syvyydessä ja Julkulanniemen rantaan oli tuuli painanut viimeiset jäälautat. Muitakin multasormia oli liikkeellä ja vaihdoimme kuulumisia talvehtimisen sujumisesta. Kaikenlaista pientä viitettä kasvukauden alkamisesta näkyi, tosin meidän palstalla enimmäkseen leskenlehtien muodossa.
Yksinäinen krookus

Keltaiset auringot

Pettämätön raparperi

Valkosipulin varaslähtö
Ruttojuurihan se siinä
Viime keväänä sain japanilaiselta ystävältä vinkin, että ruttojuuri on nuppuisena hyvää syötävä tempuran tapaan valmistettuna. Päätin kokeilla tänä keväänä ja tänään sen tein. Mikä lie mennyt pieleen, karvasta makua ei peittänyt mikään. Kaikki ne kuitenkin syötiin (uusi vävy ei uskaltanut olla maistelematta anopin "herkkuja", vaikka tuskin kehuuu niitä eteenpäin).

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Hämmästyttävä ruttojuuri

Lähetin ruttojuurikuvan myötä vihertävät terveiset ystävälleni fb:ssa ja sainkin huomata, etten tiedä ruttojuuresta mitään. Japanista Suomeen muuttanut Yumi kertoi: Tiedän tämä kasvi! Me syödään Japanissa, tätä vielä pienempänä tai aikuisena. Se on kevään kasvi! Syödään pikkukukan osaa, heti kun ne tulevat maasta ulos, yleensä friteerattuna niin kuin Tenpuraksi. Ja myöhemmin kun ne kasvavat, syödään varsia yleensä keitettynä soijakastikkeella. Molemmilla on aika omia makuja, mutta ne on hyviä.


Ruttojuuri näyttää toukokuun alussa tältä


Tiedebasaarin sivuilla ruttojuuresta kerrottiin seuraavaa:
Lounaisessa Suomessa paikoin varsin yleinen etelänruttojuuri on ikivanha lääkekasvi kuten nimestäkin voi päätellä. Kasvi on tosin jäänyt rohdoksena melkeinpä unohduksiin, kun rutto ei ole enää vuosisatoihin vaivannut eurooppalaisia ihmisiä. Mutta kyllä ruttojuurelle käyttöä löytyisi nykypäivänkin ihmisen olotilan parantajana.

Ruttojuuri on luotaantyöntävästä nimestään huolimatta täysin vaaraton kasvi, jossa ei ole myrkyllisiä aineosia. Mutta terveydelle edullisia, jopa sairauksia parantavia kemiallisia yhdisteitä lajista löytyy sitäkin enemmän. Rohdoslääkinnän parhaiten tuntema ominaisuus on ruttojuuren kyky poistaa kiputiloja.

Professori Toivo Rautavaaran Miten luonto parantaa -oppikirjan mukaan 80 prosenttia koehenkilöistä on saanut ruttojuuresta apua päänsärkyyn ja kuukautiskipuihin jo tunnin kuluessa rohdoksen nauttimisesta.
Ruttojuuren on todettu lievittävän vaikeimpiakin kiputiloja. Vertailuissa ruttojuuren kipuja lievittävä vaikutus on todettu yhtä hyväksi kuin morfiinilla, jota annetaan sairaaloissa mm. syöpäpotilaille. Eikä ruttojuuren teho rajoitu pelkästään kipujen lievittämiseen. Kokeissa kasvin on todettu hidastavan jo syntyneiden syöpäkasvainten kehittymistä ja estävän uusien etäispesäkkeiden syntymistä.

Kasvitieteellisenä erikoispiirteenä ruttojuuresta tunnetaan mieltymys mangaania sisältäviin kasvupaikkoihin. Ruttojuuri kerääkin varsinkin lehtiinsä paljon mangaania, mikä saattaa olla yksi selitys lajin rohdosominaisuuksiin.Useissa modernin lääketieteen menetelmin tehdyissä tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että mangaanin puutos edistää syöpäsairauksien kehittymistä. Lisäksi ruttojuuren maanalaisista osista tehdyn uutteen on todettu alentavan verenpainetta ja vähentävän veren vaarallista hyytymisominaisuutta.

Etelänruttojuuri on maassamme yllättävänkin yleinen kun ottaa huomioon sen tosiseikan, että kaikki meikäläiset yksilöt ovat hedekasveja. Naaraspuolisten ruttojuurien puuttumista korvaa lajin maanalaisten juurakoiden tehokas pituuskasvu, jonka ansiosta kasvipopulaatiot pysyvät hengissä ja leviävät
uusille alueille.

Metsätontun ruusutarhan sivuilta löyty kuva keskikesän ruttojuuresta, näyttääkö jo tutulta.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Kevään merkkejä

Aamulla taivas näytti kovin harmaalta, mutta niin vain ilma lämpeni iltapäivää kohti ja piknik vietettiin mitä parhaimmassa säässä. Vatsa täynnä ei jaksanut lapion varressa heilua, mutta saimme tehtyä yhden penkin, johon kylvimme tilliä, kahta lajia vähän niinkuin vertailun vuoksi. Kasvimaa on vielä mustalla mullalla, mutta siellä täällä näkyi selkeitä merkkejä kesän tulosta.


Tortillarullia avokado-kasvistäytteellä, hummusta ja hapankorppuja, kauraomenapaistosta, sitruunapikkuleipiä...

Kasvimaakausi virallisesti avattu!

Jäät lähteneet!
Ruttojuuren alut loistavat neonvihreinä

Raparperin lehdet kevätasuissaan