Näytetään tekstit, joissa on tunniste vadelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vadelma. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Sadonkorjuun juhlaa


Kasvimaa antaa satoa tänä vuonna aikaisin. Tämän päivän ilona olivat vadelmat, joita oli kypsynyt litran verran. Uudet perunat ja sipulit ovat mahtavan kokoisia, sade ilmeisesti on tehnyt hyvää. Kesäkurpitsaa on syöty muutama pötkö, varsinainen satokausi on vielä edessä ja siitä tulee ilmeisesti hyvä, niin monta alkua näytti puskissa olevan. Uudenseelannin pinaatti on myös kasvanut ennennäkemättömällä voimalla.

Kesäkurpitsat ovat täynnä kukkia ja kurpitsan alkuja


lauantai 22. elokuuta 2015

Ei kannata toivoa mitä sattuu


Vadelmaa on tullut paljon. Aina kun kuvittelen, että nyt on puskat poimittu tyhjiksi, parin päivän päästä ei huomaakaan, että koskaan olisi käyty niitä keräämässä. Eilen menin poimimaan niitä melko pienen astian kanssa, ajattelin, että ei niitä enää voi kovin paljoa riittää. Kun astia täyttyi, harmittelin mielessäni, että pitikin ottaa niin pieni, olisinpa ottanut isomman. Eikä aikaakaan kun onnistuin potkaisemaan sangon nurin ja vadelmat hävisivät heinikkoon. Taas oli astiassa tilaa.

Vadelmaa olen säilönyt pakastamalla ja hilloamalla. Perusvadelmahillo on ihanaa. Tänään kokeilen Dansukkerin sivujen inkiväärillä maustettua hilloa.

Pirteä vadelmahillo

500 g vadelmia
250 g Dansukker Hillosokeria
3 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
1 (luomu)limetin kuoriraaste ja mehu

Huuhtele vadelmat ja kaada ne kattilaan yhdessä muiden ainesten kanssa. Anna kiehua 10 minuuttia, sekoita välillä. Kuori vaahto. Purkita puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin. Säilytä viileässä.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Naapurivakoilua ja sadonkorjuuta

On mukava seurata oman palstan edistymisen lisäksi naapureiden tapahtumia ja lainata heiltä hyviä ideoita. Satoa korjasimme taas enemmän kuin mukana oli kuljetusastioita. Vadelmia tuli vieläkin pari litraa, vaikkakin sade oli kastellut pensaat ja osa marjoista oli homeessa. Viinimarjoja löytyi pensaiden sisäosista vielä reilusti. Hernettä, papua ja kurkkua on säilöttäväksi asti. Nostimme myös valkosipulit, joista osa oli tosi muhkeita. Valkosipuleita oli yhteensä 34 kappaletta eli jos kaikki syömme, hajuhaitta voi olla melkoinen.
Katrin unikko, eikö olekin ihana

Lahjoittamani parsapalmukaalit kasvamassa Katrin kompostin kupeessa

Naapurin maissiviljelys

Naapurin Leenan öljysiemenkurpitsa

Tämän naapurin muhkeat sipulit odottavat korjaamista

Täälläkin on yksi naapuri, vattupuskiin maastoutuneena

Naapurin Leenakin jää viljelystensä piilottamaksi


Mikähän on tämä naapurissa kasvava kaunotar?
Sadonkorjuuta oli myös palsternakan siementen kerääminen

Tiedättekös mikä tämä on? Piparjuurihan se siinä, uusi tuttavuus minullekin

Valkosipulia ja viinimarjoja
Purjot saavat vielä kasvaa, laitoin kuvan koska olen vähän ylpeä niistä

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kurkkusäilykkeitä

Pakkohan niistä eilisistä kurkuista oli jotain alkaa väsätä kun ei kaikkea jaksanut syödäkään. Teresa Välimäen uudessa kirjassa "Purkissa" oli sekä viipalekurkkujen että kurkkurelishin ohje. Hyvin perinteiset ohjeet etikkaliemineen ja tilli-mustaherukanlehtimausteineen, kopsaan ne tuonne "Keittiössä"-sivulle. Kolmestakymmenestä kurkusta tulee muuten aika paljon, purkitkin loppui kesken ja piti hälyyttää naapuri apuun. Sain purkkeja ja työnnettyä osan relishistä hänelle. Muuta säilöntäpuuhaa oli vadelmien pakastaminen ja hilloksi keittely sekä basilikan pakastaminen öljyn kanssa jääpalarasiassa (en ole ennen tehnyt). Vadelmakausi ei vielä osoita loppumisen merkkejä vaikka salaa jo sitä toivonkin. Huolestuttaa tämä säilömisjuttu, kurpitsakausi ei ole kunnolla alkanut ja joka purkki käytetty. Loppuu tila kesken. Onhan pakastin, mutta siinä ei mun mielestä ole samanlaista hohtoa kuin purkkien täyttämisessä ja ihanissa purkkirivistöissä.
Maurin makeaa on tänä vuonna tullut yllin kyllin

Minkähänlaista satoa kurpitsa suunnittelee

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Vadelmahillo

Ensimmäiset hillopurkit
Poimin palstalla olevista vattupuskistani pari litraa vadelmia ja keittelin ne hilloksi. Teen hillon ihan perinteisellä ohjeella, mutta en lisää yhtään vettä, silloin siitä tulee sopivan kiinteää. Eli minulla oli 2 litraa eli noin 1kg vadelmia, lisäsin puoli kiloa hillosokeria ja hiljaisella lämmöllä keittelin n. 10min. Sitten putipuhtaisiin purkkeihin piripintaan ja kansi kiinni. Omistan kyllä pakastimen, mutta pidän vadelmista eniten hillona. Minun vadelmalajikkeeni on Maurin makea, en tiedä muiden lajien mausta, mutta tämä on maukas. Leviää vain vimmatusti lähiympäristöön joten paikka olisi valittava tarkkaan.

25.7. Tein lisää vadelmahilloa Kotilieden säilöntäkilpailun voittaneen ohjeen mukaan. Siinä hillo tehtiin muuten normaalisti (sokeria oli mun ohjetta enemmän, mutta en laittanut), mutta maustettiin balsamiviinietikalla (3rkl/200g vadelmia). Antoi mukavan lisämaun, ei ollenkaan etikkaisen niinkuin luulisi).

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Marjat kypsymässä

En malttanut odottaa huomiseen kasvimaakäynnin kanssa ja huomasin, että marjat ovat kypsymässä. Vadelmia poimin pari litraa ja muutaman kypsän mustaherukankin löysin aurinkoiselta oksalta. Ihanaa ja namia!
Vadelmat kypsymässä

Virallinen laaduntarkkailija

Terveyspommit kohta valmiina

torstai 11. heinäkuuta 2013

Torstai on toivoa täynnä

Avaimenreikäpenkin tilanne
Sadon kypsyminen on alkanut hienosti. Poimin kourallisen kypsiä vadelmia ja söin toisen mokoman herneitä. Kotiin saakka toin perunoita, sipulia, pinaattia, tilliä, kyssäkaalia, nauriin, pienen kesäkurpitsan ja valkosipulin. Papuja löytyi muutama kasvimaalta ja reilummin kotipihalla ruukussa kasvaneesta pavusta. Näistäpä sitten syntyi puutarhurin pannu, jota höystin vielä paprikalla ja feta-juustolla.
Tummassa Blauschwokker-herneessä on palon alkuja

Kurpitsa Papaya Pearl oli kasvattanut maukkaan hedelmän

Kotiintuomisia

Nämä valkosipulin kukanalut napsin pois kuvaamisen jälkeen

Kurkussa on tosi paljon kukkia, ei vielä syötävää

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Sadonkorjuupataa ja silmänruokaa

Espanjanneito on melko mitätön kukkana, mutta siihen tulee kauniit siemenkodat
Kasvimaa on siinä vaiheessa, että siellä on hyvä käydä vähintään joka toinen päivä. Pavut, kesäkurpitsa, herneet ja vadelmat valmistuvat sellaista vauhtia, että kovin monta välipäivää ei kannata pitää. Kuvissa esiintyy kuitenkin kukkia, koska tuntuu pöhköltä kuvata perunoita ja papuja. Tein oikein sadonkorjuupadan perunasta, palsternakasta, sipulista, valkosipulista, pavuista, kesäkurpitsasta, persiljasta, lehtiselleristä. Näihin lisäsin pienen annoksen lihapataa pakkasesta, vaikka olisi se ollut hyvää ilman lihaakin.
Hajuherne kasvaa palstalla paljon paremmin kuin pihassa

Kultapallo täydessä loistossaan

Maloppi on helpoimpia kesäkukkia

Salkoruusun kasvatukseen pitää valmistautua jo vuotta etukäteen

Samettikukkaa on hyvä olla kasvinsuojelun vuoksi

Vadelmat näyttävät kauniilta, paljon kuitenkin matojen vioittamia

lauantai 11. elokuuta 2012

Sadonkorjuun aikaa

Päivän saalis

Vadelmahillon voittanutta ei kai olekaan
Aamu tuntui viileältä, mutta niinpäs vaan lämpeni kun kasvimaalle päästiin. Vietimme oikein mukavan aamupäivän palstalla marjoja keräillen, kahvitellen ja juoruillen (tärkein osa?). Mustaviinimarjat olivat kypsiä päällimmäisissä oksissa, alempana olevat piti jättää kypsymään. Vadelmia oli paljon, mutta laatu ei ole ihan yhtä hyvä kuin aikaisempina kesinä. Kyllä niistä silti hillot keiteltiin. Perunaa, papua, sipulia ja palsternakkaa kerättiin päivän aterialle, kesäkurpitsat odottelevat jatkojalostusta.

PS. Keräsin siemeniä kesäkosmoksesta ja tumman punaisesta, melkein mustasta harjaneilikasta. Harjaneilikan siemeniä on runsaasti, vaikka lahjaksi asti.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kurpitsaa ja vadelmaa


Kurpitsat kompostin päällä

Kompostin päällä kasvavat kurpitsat ovat villiintyneet aivan hurjiksi. Ne suikertelevat ympäri palstaa ja ovat nousemassa viinimarjapensaiden päälle. Pelottavaa! Oli melkoinen pettymys, kun huomasimme, että kasvuston seassa hyvin pullistuva kurpitsa on juuri sitä lajia, joka viime syksynä osoittautui hyvin huonon makuiseksi, väkeväksi, jopa karvaaksi. Eikä tietenkään hajuakaan, mikä on lajin nimi. Voisikohan tämä olla se myskikurpitsa?

Nimeä vailla oleva kurpitsanalku
Kesäkurpitsat kasvavat hyvin. Keltainen kurpitsa kasvaa naapurin palstalla. Se on kivan näköinen, mutta maku on minusta paras vihreässä. Olen kokeillut keltaista, mustaa, valkoista pulleaa ja ufon mallista, keltaista ufoa ja tennispallon kokoista kesäkurpitsaa, mukavin maku ja rakenne on kuitenkin vihreässä pitkulaisessa.

Naapurin nurjankokoiset kesäkurpitsat

Tästä lähti tarvikkeet kesäkurpitsavuokaan
Piipahdus huippukuumalla palstalla (varjossa muualla 30 astetta, palstalla siis 35) näytti, että kostea ja kuuma edistää kasvunopeuden aivan huippuun. Vadelmat, jotka vielä toissapäivänä olivat aivan raakoja, olivat jo punertuneet ja maistuivat maukkailta. Vadelmakausi kestää yleensä melkein kuukauden, saahan nähdä, miten käy tänä vuonna.
Vadelmakausi alkaa!