Viime kesä vain mennä hurahti. Kasvimaa ei päässyt edustuskuntoon missään vaiheessa, taisi helteet viedä kitkemishalut. Tavallisesti menetän kasvimaan hallinnan elokuun loppupuolella, nyt se tapahtui jo heinäkuun puolivälissä. Ei siitä ollut mitään kirjoitettavaakaan.
No uusi yritys tänä vuonna. Pienennämme hiukan viljelyalaa koska kasvimaasta pitää nauttia. Saattoi olla, että liian suuri viljelyala alkoi tuntua työltä ja sitähän harrastus ei saa olla.
|
Kesää odotellessa |
Vaikka tällä hetkellä suunnittelen pääsiäishiihtoja Lapissa, kesän tuntua on täällä "etelässä" jo ilmassa. Ensimmäisenä olen laittanut aina purjon taimet itämään ja niin teen tänäkin vuonna. Moni masentuu kun taimista ei tule lähellekään ostotaimien veroisia koti-ikkunalla, mutta vuosien saatossa olen oppinut, että noista hiuksenohuista rääpäleistä kasvaa lopulta kuitenkin aivan hienot purjot.
|
Tässä pari kuukautta esikasvatetut purjontaimet juuri istutettuina (tavallista tuhdimpia taimia)
|
|
Ja tässä sadonkorjuuvaiheessa |
Viime kesä oli ensin kylmä ja sitten kuuma ja ainoa, mikä viime vuonna kasvoi hyvin olivat rikkaruohot. Itsellänikin on jo purjonsiemenet piilotettu mullan alle.
VastaaPoistaT. Täysin arkista
Ilmaahan minäkin syytän huonosta menestyksestä. Onneksi seuraavana vuonna voi aina aloittaa alusta. Onnea sinun kasvimaapuuhille.
VastaaPoistaKiva kuulla uutisia tästäkin blogista! Pohdinkin viime kesän, että mitäköhän teidän palstalle kuuluu. Arvelin, että kuuma kesä vei bloggaushalut :)
VastaaPoistaSini K. (Perho Kerttunen)
www.kasvihormoni.fi
Jouduin johonkin huonojen fiilisten virtaan kasvimaa-asiassa. Tälle kesälle luovuimme yhdestä palstasta, joten jäljellä on vain kaksi. Kuvittelen, että ne olisivat helpommin hallittavissa. Enää ei sovi niin järkyttäviä määriä viljeltävää (ei minulla ole koskaan ollut kunnon säilytystilojakaan, joten yleensä olen ollut syksyisin pahassa pulassa), haluan, että kasvimaatouhu pysyy rentona juttuna ja kahvittelulle ja turinatuokioille pitää aina löytyä aikaa. Ihanaa kevättä kaikille.
Poista