perjantai 25. toukokuuta 2012

Maankääntöhommia


Lämpimät kelit jatkuvat. Kasvimaaystäväni Lea oli tullut jo päivällä ahkeroimaan palstalle. Hän oli laittanut perunan maahan ja kitkenyt kiitettävän määrän rikkaruohoja. Minä tulin paikalle kahvitauon aikaan, hyvä ajoitus.

Saimme naapuriapua yhden palstan mylläämiseen. Joku sanoi, että sillä konstilla rikkaruohojen juuret jauhautuvat tuhannen silpuksi, mutta eipä ole rikkaruohottomia olleet mylläämättömät kohdatkaan. Sitäpaitsi kitkeminen on aika helppoa, jos juuret eivät ole metrien mittaisia. Jyrsijällä myllätty maa näytti ihanan kuohkealta.

Tänään keräsin ensimmäiset raparperikiisseliainekset. Harmittaa kun raparperia tulee niin paljon kerralla. Pakastimen pohjalta löytyy näihin aikoihin viime keväänä pakastetut, mutta kuka niistä välittää kun tuoreita on tarjolla.

Lipstikka on myös syötävässä kunnossa. Tarjosin viime keväänä kasvimaaystävilleni lipstikkakeittoa ja yksi heistä laittoi ohjeen ruokablogiinsa nimelläni, vaikka en minä sitä reseptiä itse ole keksinyt. Toivoisin kyllä, että olisin, se maistuu niin keväälle.


Leenan Lipstikkakeitto

22.05.2011 - 00:24 / Kategoriat: Pääruoat

Lipstikkasosekeittoa Leenan ohjeella.
Helppo ja maistuva sosekeitto. Perunasipulisekoitus ja lipstikat keitetään
ja Koskenlaskija(½ pakettia) lisätään ja soseutetaa. Niin raikas ja keväinen keitto.
Jokainen voi lisätä suolaa ja kasvislientä maun mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti