maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kolmekymmentä kurkkua

Kurkistin tänään kurkkukasvuston sisään ja hui kauhistus! Siellähän oli kurkkua valtavat määrät. Keräsin kolmekymmentäyksi kurkkua, mutta Olga-koira söi (tai ainakin ryösti) yhden niin minulle jäi sitten kolmekymmentä. On sitä siinäkin. Nyt kurkunsäilöntäohjeet kehiin, siinä on huominen ohjelmanumero. Muuten, tämän kurkun laji on Petit de Paris ja on hyvän makuinen, lisäksi pussissa oli runsaasti siemeniä, jäi ensi kesäksikin.
Päivän kurkku- ja kurpitsasaalis, vasemmalla Olgan kuononpää
Löysin myös viisi pitkulaista kesäkurpitsaa ja kaksi pyöreää, vihreän ja keltaisen. Tein täytettyjä kesäkurpitsoita pyöreistä ja keltainen säilytti paljon paremmin muotonsa, vihreä vähän lätsähti. Maussa ei ollut juurikaan eroja, hyviä olivat ja mieskin söi mukisemattta.

2 kommenttia:

  1. Täällähän kypsyvät kurkut samaan tahtiin kun meilläkin. Mietin tässä juuri aamusta, että harmittaa, kun hetken aikaa aina jotakin kasvia tulee ovista ja ikkunoista ja sitten se on loppu... Meillä siis eletään kurkulla ja pavuilla, muutamalla kesäkurpitsalla ja marjoilla.
    Mutta asiaan, hauska blogi sulla! Taidanpa liittyä seuraamaan sun kasvimaata.

    VastaaPoista
  2. Se on juuri näin. Eikä siinä mitään jos olisi mainiot säilytystilat, mutta minulla ainakaan ei ole. Syödään siis kurkkua. Ja tosiaan, papua ja perunaa saa lisukkeeksi :) Kiva kun tulet palstalleni, tervetuloa.

    VastaaPoista