tiistai 20. elokuuta 2013

Syysalakuloa


Puutarhuri ei tunne kevätväsymystä. Päinvastoin, keväällä touhutaan maanisena siementen, taimien ja lumen sulamisodotuksen kanssa. Kesä menee kasvusta ja sadosta iloitessa. Nyt kun kaapit on täynnä purkkeja ja purnukoita, eikä kuitenkaan vielä pääse oikein syyshommiinkaan, meinaa tulla jonkinlainen kasvimaalama. Mukava on palstalla käydä ja napsia jotain mukaansa, mutta se villein riemu on laantunut ja kesän loppumisen aistii jo kasveissa ja puutarhurissa. Aloitin jo sukanneulomisprojektin, joka kuuluu syksyihini. Ensimmäinen pari on valmis ja seuraava alkamassa. Eihän nyt vielä syksyn pitänyt tulla, elokuun puolivälissä! Ensi lauantain kasvimaapiknik sentään piristää, mukava kuulla muiden fiiliksiä. Onko kaikki muut vielä ihan energisinä jatkamassa puuhastelujaan?

4 kommenttia:

  1. Joskus jo melkein toivon, että sataisi lumi ja peittäisi puutarhan :) No, ehkä ei vielä. Mutta kaipaan sykysyn viileitä iltoja, jolloin on mukava laittaa hellaan tuli ja keitellä soseita tai vaikka porkkanoita pakkaseen. Mutta ensi viikoksikin on ainakin tänne länsi-Suomeen luvattu lämmintä ja aurinkoa. Ei oikein tiedä, onko kesä vai syksy. Illat ovat jo pimeitä.

    VastaaPoista
  2. Ajatteles, jos ei olisi talvea välissä lainkaan, aina sadonkorjuun jälkeen laitettaisiin vain uutta kasvamaan. Huh huh. Onneksi on vuodenajat ja talvella on kyllä ihana katsella kesän kasvimaakuvia. Purkit ja purnukat on kiva kaivaa esiin pitkin talvea. Tein eilen limoncellolla maustettua omenahilloa ja oli kyllä namia, sitäpä sitten pimeinä iltoina maistellaan vaikka juuston kanssa. Mukavaa syyskesää.

    VastaaPoista
  3. Kyllähän näihin aikoihin on nähtävissä pieni notkahdus motivaatiossa, mutta sitä auttaa kummasti kun muistelee kuinka kiire on keväällä. Kaikki minkä nyt jaksaa tehdä seuraavaa kasvukautta ajatellen on kotiinpäin! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Näin on. Hevosenkakkareissu nosti taas mielialaa, niin paljon hyvää ainetta ihan ilmaiseksi ja vielä kuntojumppa kylkiäisenä. Kohopenkkejä on kiva rakennella ja nehän ovat sitten keväällä valmiina odottamassa. Kiitos tsemppauksesta, sekin piristää.

    VastaaPoista